|
Hoitola Ann-Nette palvelut
Energiakuntoutus
Hetken hengähdystauko kiireiselle ja stressaantuneelle ihmiselle. Hoidon aikana käydään läpi kehossa olevia energiakeskuksia, puhdistetaan ja kuntoutetaan auraa, chakrajärjestelmää ja energiatukoksia. Hoidon jälkeen tunnet itsesi virkeämmäksi ja elinvoimaisemmaksi.
Katso palveluhinnat täältä »
Energiahoito
Energiahoidot ovat vanhoja, luonnollisia tapoja hoitaa toista ihmistä. Energiahoito on ikivanha taito. Se on esiintynyt historian saatossa monilla nimellä. Sitä on aina käytetty tasapainottamaan oloa, vahvistamaan vastustuskykyä ja lieventämään kipuja sekä edesauttamaan paranemisissa. Se on kroonisen stressin purkamista autonomisen hermoston kautta. Energiahoito on erittäin turvallista ja lempeää hoitoa.
Energiahoidot eivät poissulje länsimaisen lääketieteen keinojen yhtäaikaista käyttöä. Hoidot tulee nähdä täydentävinä hoitoina lääketieteen rinnalla. Energiahoitoon ei tarvitse uskoa, se toimii kuitenkin. Tule rohkeasti kokeilemaan.
Olen vuosien varrella opiskellut useita erilaisia energia hoitomenetelmiä kuten Reiki, Reconnection ja Kvanttienergia. Lisäksi opiskelen BodyMind Energy Balancing Method- hoitajaksi ja teen siihen liittyen jo harjoitushoitoja.
Elämän kiireet ja murheet saavat meidät pienentämään ja joskus jopa kadottamaan itsemme. Kuormittuneessa tilanteessa on vaikea kuulla toiveitaan saati tehdä päätöksiä. Saatamme jäädä jumittamaan tilanteeseen, jossa vaikeudet tuntuvat houkuttelevan lisää vaikeuksia. Keho saattaa kipuilla ja väsyneenä olemme alttiimpia negatiivisuudelle sekä ulkopuolisille energioille.
Hoidon aikana hoidetaan kehossa olevia energiakeskuksia eli chakroja sekä kehon tukoksia autetaan avautumaan. Samalla vahvistetaan koko kehon energiajärjestelmää. Energiahoito elvyttää kokonaisvaltaisesti kehon ja mielen omia parantavia voimia.
Hoito vastaanotetaan yleensä joko istuen tai maaten. Hoidon voi tehdä myös kaukohoitona. Hoitaja toimii energian välittäjänä.
Katso palveluhinnat täältä »
Voice Massage
Hengitys on ihmisen elämälle välttämätöntä. Jokainen meistä hengittää kaiken aikaa, emmekä useinkaan ajattele, että hengityksessämme voisi olla jotain vikaa. Kuitenkin moni kamppailee hengityksen ongelmien kanssa, joko tietoisena tai tietämättömänä asiasta.
Astmaatikot, keuhkosairauksista kärsivät ja uniapneapotilaat ovat selvillä sairaudestaan, mutta jos niskat jumittuvat tai ääni ei kestä tai puhuminen vaikeutuu, ei vaivan yhteys hengitykseen olekaan niin tuttua.
Voice Massage on erikoishieronta, jonka suorittaa Voice massage terapeutti. Voice massage on äänentuottoon osallistuvien lihasryhmien rentouttamista hieronnan avulla. Terapiassa hoidetaan ylävartalon, rintakehän, kaulan ja kasvojen alueen lihakset. Lihaksia rentouttamalla luodaan edellytykset tasapainoiselle puhe- ja lauluäänen tuottamiselle.
Voice massage terapia sopii kaikille ääniammattilaisille kuten laulajille, opettajille, kanttoreille ja papeille, muusikoille, näyttelijöille, politiikoille. Myös toimisto- ja atk-työntekijät saavat terapiasta apua kiputiloihin. Urheilijat sekä hengityselinsairauksista (esim. astma) oireilevat ovat saaneet apua Voice massage- hoidosta apua hengitysfunktion parantuessa. Hoitoon kuuluu myös räätälöity purentatoimintahäiriön erikoishoito.
Voice massage- terapian on kehittänyt Kuopiolainen hieroja-lymfaterapeutti Leena Koskinen vuodesta 1984 alkaen pioneerityönä yhdessä lääketieteen ja alan erikoisasiantuntijoiden kanssa. Voice massage on saanut tavaramerkkisuojauksen Patentti- ja rekisterihallitukselta.
Voice massage ei kuulu kelan korvaamien hoitojen piiriin!
Katso palveluhinnat täältä »
Hermoratahieronta
Alkuperäinen hermoratahieronta eli ääreishermoston tehokuntoutus on ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa. Siinä käsitellään kehon ääreishermosto huomioiden pitkittäiset ja poikittaiset hermoradat, iso- ja pikkuaivot, keski- ja väliaivot sekä aistit. Hoidolla kuntoutetaan ihmisen ääreishermosto niin hyvin, että saadaan myös keskushermosto toimimaan kunnolla. Saadaan aivot huolehtimaan tehtävistään.
Hermoratahieronta on tehokasta tukihoitoa perinteisen koululääketieteen rinnalla ja auttaa tehokkaasti saavuttamaan kehon tasapainotilan, jolloin se on puolustuskykyisempi, ravinteiden imeytyminen paranee, erityselinten toiminta tehostuu ja hormonitoiminta tasoittuu eli keho elpyy parantamaan itse häiriintynyttä toimintaansa, jolloin vaivat helpottuvat ja paranevat eivätkä uudet sairaudet pääse "asettumaan taloksi ".
Hoitotapahtuma
Hermoratahieronta ei ole mitään ihmeparantamista. Se on fysiologiaan perustuvaa hoitoa, joka vaatii oman aikansa. Hermoratojen kuntoutus on perusteellista ja aikaa vievää. Keho hoidetaan päästä varpaisiin käyttäen painavaa ja pyörittävää otetta (ei hermoja kaivellen - ei öljyjä käyttäen.)
Yksi hoitokerta kestää 1,5 -2 tuntia. Käsittelykertoja otetaan 5-10 kertaa viikon välein, tällä tavoin saadaan kehon hermosolut toimeliaiksi ja hoidon piiriin, maksan entsyymikanta elpymään ja solun sisäinen tasapaino eli homeostaasi palautumaan. Tämän jälkeen hoitoa jatketaan yksilöllisesti 2-4 viikon välein usean kuukauden ajan
Tehokuntoutus auttaa mm.seuraaviin vaivoihin:
* allergiat
* astma
* diabetes
* migreeni
* ruuansulatus- ja imeytymishäiriöt
* hormoonalliset häiriöt
* kolmoishermovaivat
* vatsavaivat
Katso palveluhinnat täältä »
Kraniosakraaliterapia
KRANIOSAKRAALITERAPIA ON KOKONAISVALTAINEN HOITOMUOTO, JOLLA TUETAAN KEHON ITSEKORJAUTUMISMEKANISMIA.
Kehomme altistuu elämän aikana monenlaisille vaikutuksille, kuten iskuille, kolhuille, vammoille ja tapaturmille aiheuttaen häiriötiloja, jotka vaikuttavat kehon kalvorakenteisiin. Kehomme pyrkii vastaamaan muuttuviin olosuhteisiin ja tilanteisiin sopeutuen vinoumiin sekä epätasapainoisuuksiin.
Traumassa, johon liittyy voimakas tunnereaktio, keho ei pysty sillä hetkellä käsittelemään tunteisiin liittyviä kemiallisia reaktioita. Tunnetila voi lukkiutua kudoksiin/kalvoihin ja siten ylläpitää häiriötilaa.
Kraniosakraaliterapiassa tuetaan kehoa vapauttamaan vuosien aikana kertyneitä ja kehittyneitä jännitteitä sekä häiriötiloja.
Mitä kraniosakraaliterapia on?
Kraniosakraaliterapia eli CST perustuu anatomiaan ja fysiologiaan. Sen juuret ovat osteopatiassa ja sen on kehittänyt lääkäri-osteopaatti John E. Upledger USA:ssa 1970-luvulla. CST on hyvin hellä ja syvälle menevä manuaalinen hoitomuoto. Hoidossa yhdistetään KEHO-MIELI-SIELU eli hoidetaan ihmistä KOKONAISUUTENA.
CST:llä vaikutetaan kraniosakraalijärjestelmään, jonka tehtävänä on suojata aivoja, selkäydintä sekä avustaa selkäydinnestekiertoa.
Kraniosakraaliterapiahoidot vaikuttavat muun muassa hermostolliseen ja hormonaaliseen toimintaan, hengitykseen, verenkiertoon, lymfajärjestelmään, sisäelimiin, luustoon, pehmytkudoksiin sekä mieleen.
CST:ssä käytetään ensisijaisesti apuna kraniosakraalirytmiä, joka on yksi kehon rytmeistä aivan kuten hengitys ja pulssi. Kraniosakraalirytmi on tunnettavissa kaikkialla kehossa, sillä se etenee luiden, nivelten, lihasten ja peitinkalvojen kautta kaikkialle.
Hoidon erityispiirteenä on pään alueen käsittely, jonka tavoitteena on muun muassa aivo-selkäydinnesteen virtauksen helpottaminen. Tämä taas vaikuttaa esimerkiksi hermoston toiminnan tasapainottumiseen ja tätä kautta varsin kokonaisvaltaiseen olon kohentumiseen. Tyypillistä hoidon aikana on kokea syvä rentoutumisen tila, jonka seurauksena autonominen hermosto rentoutuu.
Kraniosakraalihoito käy lähes kaikille ja kaiken ikäisille. Hoitoaika ja kerrat ovat hyvin yksilöllisiä, riippuen vaivasta.
Kraniosakraaliterapiasta on hyötyä mm:
* päänsärky / migreeni
* erilaiset kiputilat (myös krooniset)
* niska- ja selkävaivat
* motoriset ongelmat
* fibromyalgia
* stressi-, jännitys-, väsymys- ja uniongelmat
* tunneperäiset ongelmat ja traumat
* leukanivelongelmat
* oppimisvaikeudet
* ADD/ADHD
Kraniosakraaliterapia ei sovi:
* kasvanut kallonsisäinen paine
* aivohalvauksen akuutti vaihe
* akuutti aivoverenvuoto
* aivotärähdyksen akuutti vaihe
* akuutti kallonmurtuma
* aivoaneurysma eli valtimon pullistuma aivoissa
* ydinajatketyrä
* aivo-selkäydinnesteen vuoto
Hoitomuoto on hyvin kevyt eikä siinä käytetä voimakkaita manipulaatiotekniikoita. Tästä syystä se soveltuu hoitomuodoksi myös esimerkiksi raskausaikana.
Katso palveluhinnat täältä »
Kuumakivihieronta
Kuumakivihieronta on erittäin miellyttävä ja rentouttava kokemus. Hoidon aikana lihakset rentoutuvat ja mieli rauhoittuu. Hoitoa käytetään lihassärkyihin, kiputiloihin ja stressitilojen laukaisuun. Kivet liukuvat pehmeästi luovuttaen lempeää lämpöä syvälle lihaksiin. Lämpö vaikuttaa kokonaisvaltaisesti rentouttaen ja puhdistaen kehoa. Kuumakivihieronnassa yhdistyy perinteisen hieronnan ja lämpimien kivien rentouttava vaikutus.
Kuumakivihieronta auttaa tehokkaasti, mikäli etsii täyttä arjesta irtautumista ja haluat hemmotella itseäsi perusteellisesti arjen ja kiireen keskellä.
Kuumakivihieronnassa hieron
* jalkapohjat
* jalat
* lantion
* kädet
* selän
* pakarat
* vatsan
* niska ja hartia / olkapäät
Kuumakivihieronnan jälkeen on hyvä varata aikaa rentoon olemiseen ja huolehtia nestetasapainon ylläpitämisestä.
Katso palveluhinnat täältä »
Intialainen päähieronta
Intialainen päähieronta on tuhansia vuosia vanha hoitomuoto, joka kohdistuu pään alueeseen, kaulaan, hartiaseutuun, niskaan, olkavarsiin, kasvoihin sekä korviin.
Intialaisen päähieronnan taustalla oleva ayurvedinen ajatus ihmisen kokonaisvaltaisuudesta näkee ihmisen pyrkimyksen kehon, mielen ja sielun tasapainoon ja sitä kautta hyvään terveyteen. Tähän ihmisyyden sieluun, omiin syviin oikeudenmukaisuuden, elämänarvojen ja toiveikkuuden ym. näkökulmiin voi löytää tasapainoa, kun keho ja mieli toimivat samaan suuntaan. Jos tuntee tarvetta tasapainottumiseen, kiireen pysäyttämiseen, kehon vapauttamiseen jännityksistä, joita mieli on rakentanut tai haluaa vaikuttaa stressioireiden vähenemiseen, suosittelen intialaista päähierontaa.
Hoito kestää 1/2 tuntia ja se suoritetaan istuen.
Intialainen päähieronta sopii erinomaisesti:
* stressiin
* unettomuuteen
* päänsärkyongelmiin
* poistaa lihasjännityksiä
* rentouttaa
* parantaa verenkiertoa
* aineenvaihduntaa
* tervehdyttää hiuspohjaa
* parantaa keskittymiskykyä
* antaa rauhallisuuden tunteen
Hoito sopii lähes kaikille. Mikäli on vakavasta sairaudesta kyse, kannattaa oman lääkärin kanssa keskustella hieronnan sopivuudesta.
Katso palveluhinnat täältä »
Access Bars®- hoito
Access Bars® on tietynlainen kehoprosessitekniikka, jossa hoito tehdään koskettamalla kevyesti 32 pään alueen pistettä.
Näihin pisteisiin liittyy elämän eri osa-alueisiin kohdistuvia uskomuksia, jotka jumittavat ja rajoittavat elämäämme menneisyysperspektiivistä. Toistamme asioita, jotka eivät toimi, pääsemättä niistä eroon. Olemme toistuvien ajatustemme ja toimintatapojemme vankeina.
Access Barsin® lempeä tekniikka vapauttaa näitä tukoksia ja tuo uudenlaista vapautta olla nyt-hetkessä. Se on kuin poistaisi ylimääräisiä tiedostoja tietokoneelta. Tilalle avautuu vastaanottamisen tila, jolloin keho ja mieli voi alkaa luoda sitä mitä se eniten kaipaa. Muutosta voi tulla esim. luomiskykyyn, terveyteen, raha-asioihin, seksiin, ihmissuhteisiin, uneen, ahdistukseen, stressiin ja moniin muihin asioihin.
Access Barssista® on tehty tieteellistä tutkimusta, jolla on pystytty todentamaan neurologiset ja fyysis-emotionaaliset vaikutukset todeksi.
Voi olla, että sinulle riittää yksi Bars ja kaikki on toisin. Tai voi olla, että kehoprosessisi vaatii aika ajoin tai säännöllisesti että Barsit ”ajetaan läpi”. Sinun kehosi tietää kyllä mikä on sinulle hyväksi.
Jokaisella hoitokerralla tulet rentoutumaan erittäin syvästi. Suurin osa ihmisistä nukahtaa. Bars käsittely tuntuu siltä kuin olisit saanut kokovartalo hieronnan. Mielesi on kevyt ja koko elämä tuntuu kevyemmältä, hyvällä tavalla.
Katso palveluhinnat täältä »
Access Facelift
Access Facelift energeettinen kasvojenkohotus on luonnollinen, taloudellinen ja käytännöllinen tekniikka, mikä toimii energiatasolla hoitaen koko kehoa. Access Facelift antaa uutta eloa kasvoille ja koko keholle, peruuttaen ikääntymisen merkkejä ja tehden koko kehosta elinvoimaisemman ja kasvoista nuorekkaammat.
Hoidon aikana käydään läpi hellästi dekolteen, niskan, kasvojen ja pään aluetta samalla, kun lepäät hierontapöydällä vaatteet ylläsi. Hoidon tuloksena kehosi näyttää ja tuntuu paremmalta. Tunnet olosi rennoksi ja nuorekkaammaksi. Hoito vapauttaa lempeästi myös kehoon lukkiutuneita tunteita.
Asiakkaat ovat kuvanneet hoidon vaikutuksista seuraavanlaisesti:
- kasvot näyttävät pirteämmiltä ja eloisimmilta
- iho tuntuu kiinteämmältä
- silmien ilme kirkastuu
- keho rentoutuu
- energia lisääntyy ja helpompi olla läsnä kehossa jne.
Katso palveluhinnat täältä »
AuraTransformaatio™- hoito
Olen sertifioitu AuraTransformaatio™- hoitaja.
AuraTransformaatio™ on hoitomuoto, joka aktivoi uuden aikakauden energian virtaamista kehossasi. AuraTransformaatio™ - hoidossa energiatasosi nousee ja muuntuu pysyvästi uuden ajan energioihin, sekä vastaamaan tämän ajan tarpeita. AuraTransformaatio™ -hoito tehdään vain kerran ja sen muutos on pysyvä.
AuraTransformaatio™ voimistaa huomattavasti energiatasoamme ja vaikuttaa siten myös fyysiseen olemuspuoleemme. Se ei ole pelkkä parantava hoito, vaan ensisijaisesti työkalu omien energioiden nostamiseksi ja laajentamiseksi samalle värähtelytasolle ympärillämme olevien, uuden aikakauden energioiden kanssa.
Lue tämä tietopaketti AuraTransformaatiosta ennen kuin saavut hoitoon:
Uuden ajan energiat ja AuraTransformaatio™.pdf
AuraTransformaatiolla™ ja sitä seuraavalla tietoisuuden laajentumisella on monia etuja:
* Tietoisuutesi laajenee pysyvästi ja karismasi ja intuitiosi vahvistuvat
* Oman elämäntehtävän toteuttaminen selkiytyy ja helpottuu
* Energisyytesi ja tehokkuutesi tehdä asioita paranee
* Keskittymiskykysi tehostuu ja suuntautuu paremmin niihin asioihin, joissa haluat oikeasti olla mukana
* Itseluottamus ja sisäinen rauha lisääntyy
* Elämänilo ja läsnäolo tässä ja nyt vahvistuu
* Voit olla entistä paremmin oma itsesi toisten seurassa
* Ympäristösi ymmärtää sinua ja edustamiasi asioita helpommin
* Etenet elämässäsi tasapainon kautta eteenpäin
AuraTransformaation™ avulla energiajärjestelmämme avautuu uuden ajan vahvoille indigo-, kristalli- ja kristalli-kulta energioille. Tasapainotetun, uuden ajan energiarakenteen avulla ja sen kautta muutos tuntuu myös fyysisessä kehossa, jonka kautta energia muuttuu käytännön teoiksi ja toiminnaksi.
AuraTransformaatio™ -hoito itsessään ei ole oikotie pois elämämme haasteista, eikä ratkaisu kaikkiin ongelmiimme. Sen sijaan se käynnistää meissä prosessin, jonka aikana voimme saada oman voimamme takaisin käyttöömme.
AuraTransformaatio voi olla mahdollisuus sinulle kun:
* Haluat ottaa oman voiman ja potentiaalisi käyttöön päivittäisessä elämässäsi
* Haluat tulla enemmän tietoiseksi uuden ajan energioista
* Tunnet kehossasi, ajatuksissasi ja energioissasi jo alkaneen muutoksen
* Olet valmis laajentamaan tietoisuuttasi pysyvästi aivan uudelle tasolle
AuraTransformaatio™ ei korvaa ammattimaista fyysisen ja psyykkisen terveyden hoitoa, eikä sitä ole tarkoitettu sairauksien parantamiseen.
AuraTransformaatio™ on tarkoitettu henkilöille, joiden fyysinen ja psyykkinen terveydentila on suhteellisen vakaa.
AuraTransformaatio™ - hoito ei sovellu henkilöille, jotka tarvitsevat kiireellistä sairaanhoitoa.
AuraTransformaatio™ -hoidon esteitä:
* Akuutti päihderiippuvuus
* Diagnosoidut mielenterveysongelmat
* Masennus-ja/ tai mielialalääkitys
* Päihteiden käyttö
AuraTransformaatio™ - hoidon soveltuvuudesta keskustellaan näissä tilanteissa aina tapauskohtaisesti ja hoito voidaan tehdä noin 6 kk päihteiden tai lääkeaineiden käytön lopettamisen jälkeen.
Tervetuloa kuulemaan lisää ja kokemaan tämä kerran elämässä tehtävä hoito!
Katso palveluhinnat täältä »
|
|
|